Osa 13: Lagos - Albufeira

Lähdimme Lagosista viiden vuorokauden oleskelun jälkeen kauniissa säässä. Lasku oli 301 euroa! Olihan siellä siistiä, turvallista, jne, mutta silti.

Lagosin suojaisa hiekkaranta.

Marina mainosti parin mailin päässä olevaa Alvoria turvalliseksi ankkuripaikaksi. Suuntasimme sinne "säästämään". Emme ole vielä kuluneesta kolmen kuukauden jaksosta tehneet tilinpäätöstä, mutta määrättyyn budjettiinhan näiden kustannusten pitää asettua. Vararahasto on sitten vararahasto, ja asia erikseen.

Saapuessamme Alvorin joensuistoon ajettiin hiljaa sisemmälle ja huomattiin, että on korkean veden aika, ja vain 4-5 metriä vettä. Kartta lupasi 2 metriä, ja ajattelin, että onhan siinä varmaan varaa. No, sitten vesi alkoi laskea, ja virtauksia oli sinne ja tänne. Ankkurissa poukkoiltiin kuin pässi narussa. Pakko oli siirtyä toiseen paikkaan. Poiskaan ei päässyt, kun syvyys näytti 2.5 metriä.
Ankkuroimme ja yö meni.

Seuraavana päivänä siirryimme korkean veden aikana pois muiden veneiden seasta, ja otimme lisää ankkuriliukumaa. Alla oli mutapohja ja pito oli mitä oli. No, seuraava laskuvesi tuli, ja taas virtaamat tuulen kanssa ajoivat veneen niin matalaan, että se seisoi kölistään mudassa. Taas siirsimme hiukan ankkuria, ja pari yötä meni hyvin, kun olimme joen keskikohdassa.

Aida ankkurissa Alvorissa.

Kävimme kumiveneellä ostoksilla Alvorissa. Pieniä ampiaisia oli ollut koko ajan veneessä, mutta ne kävivät pistelemään vasta viimeisenä päivänä. Siinä vaiheessa totesimme, että nyt täältä pois. En suosittele Alvoria kuin nostoköliveneille tai korkeintaan 1,50 metrin syväyksille, vaikka on kuinka halpaa. Paikka on stressaava. Yksi katamaraani ajoikin hiekalle, ja oli siellä kuivilla laskuveden aikana - ei heilunut eikä huojunut.

Laskuveden hiekkaa ja jumiutunut katamaraani.

Portimão oli seuraava etappi, ja sinne oli matkaa noin 5 mpk. Paikka oli viimeisen päälle hieno. Hotellien keskellä marina, missä sähköautot ajelivat ja kuljettivat hotellivieraita sinne sun tänne. Laitureissa oli tilaa, kun ei ole sesonki enää täälläkään. Turistikohde, mutta rauhallinen sellainen, ja kaikki mitä ihminen tarvitsee, eikä niin hirveän kallis.

Täällä on matkat lyhyitä, kunhan ei lähde oikomaan, niinkuin tehtiin yhdellä apteekkireissulla. Oikaisimme yhden matkailuautoparkin ohi, eli kierrettiin varmaan kymmenkertainen matka, ja taas ei tiedetty suuntia, ennen kuin löytyi meri. Nyt saan kuulemma oikoa itse, mutta Jatta ei lähde mukaan.

Kymmenen mailin purjehtimisen jälkeen olemme Albufeirassa, ja nyt sellaisessa altaassa, mihin ei tuuli pääse kallioporallakaan. Olemme taas hotellien keskellä, ja eivät vie virratkaan.

Meillä on reilu viikko aikaa siihen kun seuraava miehistö tulee mukaan. Madeiran suuntaan pitäisi siirtyä, jotta kesäkelit jatkuisivat. Tämän takia emme aja Gibraltarille kiivaasti - matka takaisin Madeiran suuntaan vaan pitenee.

Meidän mittapuun mukaan on edelleen hellekelit: vesi 22 astetta ja ilma päivisin 24-26, ei siis valittamista.

Osa 12: La Coruña, Espanja - Lagos, Portugal

Aikanaan koitti se päivä, että lähdimme La Coruñasta kahdestaan eteenpäin, oikealle Atlannin valtamerelle.

Ensin tankkaus, koska se jäi tekemättä satamaan tultaessa, ja nyt harmitti. Tankille mennessä kuultiin tervehdyshuudot, jotka tulivat toisesta suomalaisveneestä. Pariskunta tuli tervehtimään, ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset. Todettiin, että etelään menossa ollaan. He asuivat ranskassa ja olivat tyytyväisiä siellä oloon.

Päästiin merelle sataman maingeista ja matka taittui purjein komeasti.

Noin 35 meripeninkulman jälkeen ensimmäinen ankkurointi, joka onnistui toisella kertaa niin, että ankkuri piti. Aamulla matka jatkui. Myöhemmin taas ankkuripaikka, ja kerralla kiinni. Kummallakin kerralla kun lähestyttiin rantaa, saimme kovat vihurit. Jenuan rullaus oli tuskaa, koska sisäänkelaus ei ollut vinssin kautta. Nyt sitten on.

San Vicente do Crove oli seuraava paikka. Ei taas kortti kelpaa kaupassa, koska paikka oli rikkaiden kesäpaikka, missä asutaan kaksi kuukautta ja sitten pois. Kauppias soitti meille taksin, jolla menimme centrumiin, mistä löytyi pankkiautomaatti, minkä jälkeen takaisin ostoksille.

Vigossa pyöräiltiin ja katseltiin maisemia.

Bajone ja satamamestari tuli kumiveneellä vastaan ja ohjasi meidät paikalleen. 

La Coruñan lähdön jälkeen oli valtaosa matkasta tultu purjein, ja tuli tunne, että näin on hyvä, ei ole polttoainekustannuksia. Matka jatkui kuitenkin seuraavana päivänä koneella Via do Casteloon. Satamamestari oli taas vastassa ja ohjasi meidät mooringseille niin, että hän laittoi veneemme kiinni itse, kun emme heti tajunneet systeemiä. Eli laiturissa on naru, joka kaivetaan esiin ja kuljetetaan veneen perään, kiinnitetään takaknaapiin, ja vene on ankkuroituna perästä.

Vieressä oli ranskalaisvene, jossa sympaattinen pariskunta.

Meillä oli kiire Portoon, josta Pertti Hänninen ja Sauli Rantsi olivat tulossa vahvistamaan miehistöä. Pertiltä puuttui Porto-Lagos-väli Lappeenranta-Karibia-matkasta ja hän kysyi, että voisiko saada tämän välin meiltä. Voi sitten vanhainkodissa pysyä porukoissa, kun kehutaan, kuka mitäkin matkoja on purjehtinut!

Portosta suuntasimme merelle koneella, sillä pojat olivat tuoneet mukanaan tyynet kelit.

Aveirossa etsittiin satamaa huviveneille, mutta sitä ei sitten löytynyt. Paikalliväestö viittoili meidät lauttakipparin veneen kylkeen, ja aloitimme tutustumisen paikalliseen elämään. Siinä ei ollut paljon katsomista. Yksi rantakatu ja muutama kauppa, mutta ei maksanutkaan mitään.

Puolilta öin meidät koputeltiin hereille ja kerrottiin, että lautta oli rikki, ja meidän kylkivene lähtee hoitamaan lauttaliikennettä. Kyllähän sitä tuskailtiin, että mitä nyt, kunnes saimme lauttarampista paikan, jossa sitten torkuttiin loppuyö.

Figueira da Fozissa olimme kaksi yötä, kun kenelläkään ei ollut kiirettä, ja Jatta kertoi voivansa pestä pyykit, kun niissä menee aina koko päivä. Ohjasimme ensimmäisen kerran niin, että ensin menimme ilmoittautumislaituriin, teimme tuloselvityksen ja täytimme maihinnousupaperit. Tankkasimme samassa yhteydessä ja meidät ohjattiin laituriin. Bensanmyyjä opetti Pertille Portugalin lukusanat siinä odotellessa Jattaa, kun hän hoitaa kielitaitoisimpana tämän virallisen puolen.

Penicheen saavuimme n. klo 20.00. Löysimme sisälaiturista paikan, joka ei ollut vierailijoille tarkoitettu. Teimme itse tilaa koskemalla laiturissa olevaan kumiveneeseen, minkä jälkeen saimme heti sataman Securitaksen mieheltä tiukkasanaisen luennon: never, ever touch police boat. Kumivene osoittautui siis poliisiveneeksi. No, herra leppyi sitten, osoittautui hyvin ystävälliseksi, ja lainasi meille oman kulkukortin, että pääsimme käymään maissa. Tässä paikassa oli kaksi vessaa, joissa oli puolen neliön suihkutila, eli ei paljon kehumista, joskaan ei maksanutkaan paljoa.

Seuraava päivä oli sitten täyttä purjehtimista kohti Lissabonia. Jouduimme rullaamaan keulapurjeen pois aallon noustessa niin suureksi, ettei ohjaus ollut enää turvallista. Isopurjeella aaltosurffi nousi yli 10 solmun. Muuten nopeus oli noin 8 solmua. Vene on vakaa ja turvallinen, kunhan pysytään kyydissä.

Lissabonissa oltiin kolme yötä, ja Sauli matkusti kotiin omille kiireilleen. Siellä ei ollut "köyhiä", kun yö maksoi 57 euroa. Vieressä oli suomalaisvene Marisol, ja toisella puolella suomenruotsalainen, jonka kippari oli muuttanut 10-vuotiaana Göteborgiin, mutta säilyttänyt suomenkielen taidon. Kaikki olivat menossa Kanarialle.

Lissabonista purjehdimme Sinesiin, missä mietimme seuraavaa legiä niin, että lähtisimme illansuussa, ja ajaisimme yön ja olisimme aamun valjetessa Lagosissa.
Näin tehtiin, ja yö Peten kanssa ajettiin, ja kerrattiin niin menneitä kuin tulevia. Tuttavuutemme ylettyy vuoteen 1965. Isopurje oli ylhäällä, mutta tuulta ei ollut, niin ei apua purjeestakaan.

Lagosissa huomaamme, että olemme jo etelässä. Ilma on tasaisen lämmintä ja koko ajan on shortsikeli.

Meitä kävi tervehtimässä Kalifornialainen 56 Swanin omistaja ja totesimme, että joku näissä veneissä on, mikä yhdistää omistajatkin. Pete netitti itselleen lentolipun ja hotellin Farosta.

Illalla kävimme syömässä ja tarinoimme menneitä purjehduskokemuksia, jotka olivat muistojen arvoisia!

Aamupäivällä kävimme tutustumisretkellä kaupungissa, ja merta katsomassa. Paikka on siisti ja mukavan tuntuinen. Pois tullessa Pete tarjosi minulle merimatkan joen yli perämoottorilautalla. Kuulemma pitää risteillä, ettei tuntuma unohdu.

Joen toisella puolella totesimme, että juna lähtee vajaan tunnin kuluttua. Takaisin päin siis, mutta jouduin maksamaan itse 0,60 e, kun tarjous oli vain menomatkasta! Pikamarssia veneelle, kassit mukaan ja asemalle niin, että 10 min jäi varaa junan lähtöön. Pete on nyt ilmastoidussa hotellissa!

Osa 11: Laiturielämää La Coruñassa, ja Espanjanturismia

Olemme olleet viikon La Coruñan satamassa, ja ajattelin kerrata viikon tapahtumia, kun siihen on nyt aikaa. Ei ole vaikea keksiä, miten ajan saisi kulumaan...

Tulimme Biskajan yli siten, että olimme täällä 18.8. Pekka ja Vele aloittivat lennon etsimisen maanantaina. Matkatoimistossa asiat selvisivät ja heidän lentonsa sinne Lappeenrantaan lähti täältä 21.8 klo 7.00. Vietimme pari päivää heidän kanssa juhlistaen purjehdusta, sekä tutustuen La Coruñan nähtävyyksiin. Pojat tuntuivat olevan tyytyväisiä kokemuksiin, kun Velekin ilmoitti, että eteläisin paikka, missä hän oli käynyt, oli Tallinan Mustamäen tori. Liekö totta?

Keskiviikko meni paikkojen uudelleenjärjestelyssä, sillä parikin henkilöä aiheuttaa omat järjestelynsä. Tilathan ovat purjeveneessä rajalliset. Elpyminen neljän päivän lähes yhtäjaksoisesta merelläolosta, ja vastuusta mitä päälliköllä on, ei enää tässä elämänvaiheessa käy niin, että juodaan pullo keltaista jaffaa ja katsotaan kymmenen minuuttia pimeää nurkkaa. Nuorena se kävi näin. Kippareita ja muita pätevia aluksessa voi olla vaikka kuinka, mutta vain yksi on se, joka vastaa sitten oikeudessa, ja muutenkin, jos jotain sattuu. En tiedä, kuinka moni on miettinyt, mikä veneilyn ja vene-elämän todellisuus on, jos asiat eivät mene kuin suunnitellaan.

Torstaina tehtiin sitten koneen huoltoa ja öljynvaihto, ja todettiin latausreleen viallisuus. Tilattiin uusi Urheilu-Koskimiehestä Lappeenrannasta. Saksassa näin hyllyssä Blue Sea Systems -tarvikkeita, mutta täältä niitä ei löydy, vaikka kolmella taksilla käytiin läpi nämä paikalliset liikkeet. Taksi ei maksa paljoa - vitosella on ajettu kaikki ne tarvittavat matkat. Meille on tulossa vahvistus 2.9., ja he tuovat releen tullessaan. Nyt on kaapelilla tehty ohitus, ja lataus toimii koneella ajettaessa.

Perjantain suurin homma oli kumiveneen kasaus. Olin ostanut Motonetistä uuden veneen, ja siinä paketissa kuljettanut tänne, kun ei vienyt paljon tilaa. No, sainhan sen kasaan, kunhan aikani ihmettelin venttiilitekniikkaa. Ei se iso kumivene ole, mutta kai sillä kaksi pärjää. Koneella en vielä edes koettanut. Tästä eteenpäin on mahdollisuuksia ankkuriyöpymisiin, joten voi olla, että kumivenettä tarvitaan.

Lauantaina vuokrasimme auton ja kiersimme pohjoista Espanjaa. Matka alkoi n. 9.30 kohti Ferrol-nimistä kaupunkia. Reitti käsitti paikkakunnat Atjos, Cadeira, Viveiro ja Fox, minkä jälkeen aloitimme paluun kohti La Coruñaa.

Jos on meri kuoppainen, niin on nämäkin maisemat. Matka oli ylös ja alas ajoa. Tiet olivat hyväkuntoiset ja maisemat jylhän mahtavat! Kartan mukaan on useampia yli 500 metrin töyssyjä. Ajoimme moottoriteitä ja niiden alapuolella kiemurtelevia pienempiä teitä, joilla ei ollut tiemaksua. Jouduimme kaksi kertaa maksamaan 1,80e ja 0.55e tien käytöstä.

Liikenne ei ole hirveän vilkasta kaupunkien ulkopuolella, joten hyvin pärjättiin. Kertaakaan ei pillit soineet. Saattoivat tunnistaa auton vuokravehkeeksi, ja jättivät turistin rauhaan... Kaikki pyrkivät auttamaan, ja opastivat jopa vapaan parkkipaikan löytämisessä. Muutenkin ihmiset ovat ystävällisiä ja auta armias, jos osaat jonkun sanan Espanjaa, niin hymy on todella aitoa. Jatta on paikalliskieltä käyttänyt, ja saanut hyvälle tuulelle niin ympäröivät ihmiset kuin meidätkin.

Paluumatkalla sitten kaasuteltiin niin, että jouduimme kaupunkiin, ja ei tiedetty missä oltiin. Epäilin, että kartanlukijani nukahti... No, selvisimme sitten, koska sieltäkin löytyi ranta, ja silloin veneilijä löytää suuntimat. Kujilla, joihin auto juuri mahtuu hän on aivan onneton...

Kauppareissun jälkeen olimme veneellä klo 21.00, ja väsyksissä. Oli tarkoitus jatkaa aamulla matkaa etelään, mutta sen sijaan meni tätä kirjoittaessa...

Toivottavasti sieltä kotijoukoilta ei tule etenemisen suhteen paineita, sillä ei kukaan tilaa etelänmatkaa päiväksi, ja lähde sitten kotiin. Meillä oli La Coruñassa varaus viikoksi. Satamamaksuissakin on ilmaisia päiviä, ja siten tämä ei niin hirveitä maksa. Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, ja oikein neuvottiin ravintolassa, että mitä maustetta mihinkin laittaa. Ilmat ovat välillä helteisiä, kuten 28 ja 22 nyt. Yöt viilenevät, joten hyvin nukutti tänään, kymmeneen asti!